Taustaa


Yhtiömme koko henkilökunta koostuu pysäköinninvalvonnan ammattilaisista.

Kaikkia asiakkaita kohdellaan tasapuolisesti. Hoidamme tehtävämme ammattitaidolla, joustavasti ja tehokkaasti. Tavoitteenamme on laadukas palvelu, jonka avulla kiinteistöjen turvallisuus ja viihtyvyys paranevat.

Voimme tarjota Teille tarpeen vaatiessa pysäköinninvalvontaa ympäri vuorokauden,
myös viikonloppuisin. Kiinteistölle sopimuksesta syntyvä kustannus on merkkien hankinta, joita saa edullisesti kauttamme.
Voimme myös käyttää omistuksessanne olevia entisten yksityisten valvontayhtiöiden merkkejä, niihin saa kauttamme entisten yhtiöiden tietojen päälle uusilla tiedoilla varustetut tarrat ilman kuluja. 

Ammattitaito

Hallitsemme oman alamme substanssiasiat vahvalla ammattitaidolla. Olemme valmiita ja halukkaita jakamaan tietämystämme ja osaamistamme asiakkaillemme.
Tavoitteenamme on kehittyä työssämme jatkuvasti. Olemme mukana vaikuttamassa toimialamme kehitykseen ja kehittämiseen sekä kotimaassa että kansainvälisessä yhteistyössä. Haluamme jatkuvasti kehittyä tehtävässämme, jotta pystymme tarjoamaan yhteistyökumppaneillemme ja asiakkaillemme entistä parempia palveluita."